Hämärässä huoneessa hiljaa istuminen, mitä muuta se on kuin potentiaalisen kokonaisvaltasesti kehittävää ja terveyttävää itsehoitoa?
No, esimerkiksi parasta mahdollista passiivista ympäristönsuojelua. Siis sellaista, jossa ympäristövaikutukset pyritään saamaan mahdollisimman lähelle nollaa. Toimii täydentäjänä aktiiviselle suojelulle, jossa vaikutukset painetaan teoreettisesti miinukselle, jolloin tulee "neutraloineeksi" muidenkin vaikutuksia.
Tosin tällaisena Suomen huhtikuun koleana päivänä sisätiloissa ja lämmin ateria mahassa istumalla ei ihan päätähuimaavan lähelle nollaa päästä. Kuitenkin otaksuttavasti lähemmäksi kuin millä tahansa muulla tekemisellä elävänä tässä tänään.
Ensisijasemmin mä joka tapauksessa taidan meditoida sisästö- kuin ympäristösyistä (vaikka kieltämättä myös motivoidun lisää kuvittelemalla siitä koituvan hyödyn leviävän toimintani väistämättä parantuessa).
Hienojen kuvien vastavuoroinen lainaaminen on myös
resurssitehokkuudessaan ympäristöystävällistä.
Sitten suo raivattiin kuokalla pelloksi ja uhanalaistuvat suolajit kuivuivat karikkeeksi. Jussin mieleen ei juolahtanutkaan siinä olevan mitään kyseenalaista.
Monesti kuulee puhuttavan, että se oli Venäjän keisari Aleksanteri I, joka aloitti ympäristönsuojelun Suomessa vuonna 1803 kieltäessään hakkuut ja kaskeamisen Punkaharjulla. Nykynäkökulmastamme niin varmaan onkin, vaikka varsinaisesti ympäristön- ja luonnonsuojelusta alettiin puhua vasta toisen maailmansodan jälkeen. Myös tuohon pisteeseen me tavalliset suomalaiset pääsimme kuitenkin veli Venäjän avustuksella.
Ruotsin vallan alta päästyämme Suomen saama autonomisen suurruhtinaskunnan status poiki pikkuhiljaa yhä laajentuvan itsehallinnon ja lopulta itsenäistymisen. Tuohon prosessiin linkittyi voimakkaasti kansallisen itsetuntomme ja henkemme kohoaminen, isänmaallistuminen. Rakkaus ja arvostus isänmaata kohtaan saattoi meidät tiedostamaan aluksi maamme rikkumattoman kauniisiin kasvoihin viiltämämme haavat ja ymmärryksen karttuessa myös syvällisemmin ympäristövaikutuksemme.
Mistä tuo isänmaallisuus ja luonnon arvostus rakentui? Varmasti monesta: sieltä täältä, pikkuhiljaa. Ei ole silti epäilyksen hiventäkään, etteikö ainakin muutamalla herralla olisi ollut tanakasti lusikkansa tuossa hernesopassa.
Puhutaanpa vähän Eerosta. Kyllä te sen tiiätte, se liukas luikku ja hännän huippu.
"Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa.
Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä, lähetettäväksi samaan lehteen. Ja mieliisti otti aina toimitus vastaan hänen lähetyskappaleitansa, joiden sisältö oli ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin. Ja tämänkaltaisista harrastelemisista laajeni hänen katselmansa elosta ja maailmasta. Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa, ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa, se kallis maailman-kulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaiksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä kohden maamme onnea ja parasta."
- Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)
Akseli Gallen-Kallela: Palokärki
Akseli Gallen-Kallela: Karhunputki
Kautta isiemme luiden mä tykkään tuosta kielenkäytöstä. Eero on aikojen saatossa ehtinyt inspiroida aikamoisia joukkoja erinäisiä aktivisteja ja toimijoita.
Jokusen vuoden Seitsemää veljestä myöhemmin, 1875, ilmestyi toinen isänmaallistumiseemme ja sen myötä ympäristötietoisuuden lisääntymiseen vaikuttanut teos. Topeliuksen Maamme kirjaa käytettiin kouluissa oppikirjana nykyvalossa hämmentävät 70 vuotta. Ei mikään ihmekään siis, että se muokkasi voimakkaasti luontosuhdettamme ja kansallisidentiteettiämme.
Maamme kirjassa on monipuolisesti jämptejä opastuksia, tietoja, niksejä ja aivan sydäntäsärkevän koskettavia luontosuhteen kuvauksia.
"Maalarit ovat koettaneet taululle kuvata ihanimpia valoja. He ovat maalanneet auringon ja kuun kaikkiin asemiin taivaalla, mutta kukaan ei ole vielä voinut saada kuvaa kesäyön ihmeellisestä kirkkaudesta pohjolassa.
Auringon ja kuun valo levenee yhdestä kohdasta kaikkiin kappaleihin, jotka valossa ovat, kun toiset kappaleet ovat varjossa. Mutta kesäyön kirkkaudessa paistaa koko taivas, varsinkin pohjassa, ja itse ilma näyttää välkkyvän lempeässä, suloisessa valossa. Kun taivas pohjassa on pilvessä, ei näe mitään varjoa, kun valo tulee joka suunnalta ja näyttää lähtevän kappaleista itsestään. Kun aurinko on laskeunut vähä-aikaiseen lepoonsa, saapi koko luonto omituisen uneilevan olo-alan. Paisteen antaja on poissa, useammat linnut ovat ääneti, ihmiset ja eläimet etsivät lepoa, kasvit odottavat yötä, ja yö – ei tulekaan. Sen sijaan levenee himmeä, välkkyvä valo rantojen, vesien ja metsien ylitse. Se ei ole auringon-valo, eikä kuunvalo, ei tähtienvalo, eikä hämärä; se on yön omituinen hiljainen, kirkastettu hohde, lempeä ja juhlallinen, juurikuin ijankaikkinen ilo mailman katoovassa keväimessä.
Minä etsin muita kuvia elämästä verratakseni tähän, vaan en löydä yhtään, jonka voisin sanoa yhdellaiseksi tämän kirkastetun yön kanssa, ellen illan hohdetta akkunoissa autiohuoneessa, jossa rakkaita ystäviä on muinoin asunut, tahi välkettä rakastavissa silmissä, jotka sanomattoman lemmin kyyneleissä katsovat meitä.
Sellaisessa yökuvassa ei ole mitään, joka kummastuttaa. Silmät eivät hiukene, sydän lyöpi rauhallisesti; kaikki näyttää olevan entisellään, ja kuitenkin on kaikki toisin. Koko luonto loistaa, kaikki on niin lienteätä, niin selkeätä, niin hiljaisesti miettivätä. Ruoho on hienoimman sametin laista; kaikki lehdet näyttävät läpikuultavilta; jokapäiväisimmätkin kappaleet, niinkuin aita, lato, laitumella syöpä hevonen, näyttävät omituisen, kummallisen valon kaunistamilta. Jos kävelen metsässä, näyttävät minusta kovat petäjät pumpuleihin käärityiltä. Jos soudan järvellä, on kuin eivät rannat koskaan olisi olleet niin viehättävän kauniita. Sen lisäksi on hiljaisuus joka paikassa, jonka murtaa ainoastaan laulurastaan sulosointuinen laulu ja yksinäisyyden tunto, joka on yön muassa. Kaikki tämä juurikuin valuisi katsojan sieluun. Hän tuntee itsessään salaisen yhdistys-siteen luonnon ja elävien olentojen välillä. Se on juurikuin yön kirkkaus muutettaisiin ihmisen silmään.
Lintu tietää aikansa: hän nukkuu kaikkein vähimmän. Tiiman tahi kaksi piilottaa hän päätänsä siiven alla, ja sitte alkaa hän taas visertää. Maakansa tietää sen myös: moni nukkuu talvella kymmenen tahi kaksitoista tiimaa vuorokaudessa, mutta kesällä kolme tahi neljä. Ainoastaan herrasväessä on niitä, jotka kääntävät luonnon järjestyksen ylenalaisin. Pitkät talviyöt saattavat he valvoa lamppujen ja kynttilöiden valossa, mutta kesän valosat yöt he nukkuvat akkunoiden eteen laskettujen kartiinien takana. Ja onhan se kuitenki vahinko, että näin menettää mitä kauniinta on luonnossa."
- Zacharias Topelius: Maamme kirja: 38. Kesäyön kirkkaus
"Practise what you preach" on ihan kiva ajatus. Silti melkein ei tekis mieli levittää tämmöstä videota. Jollain kummalla tavalla kuitenki sain melkosesti inspiraatiota irti ni sittenki JOO.
Suuria puheita kun monesti mollataan ja teot taas nostetaan jollekin ikuisen palvonnan kultaiselle jalustalle. Paitsi ympäristöasioissa. Niissä ne teotkaan ei koskaan ihan riitä. Jos ilmaset kannustavas muutosta nykyiseen matto-omien-jalkojemme-alta-poies-kulttuuriin, oot auttamatta vähän huono ja teennäinen. Älä koita väittää muuta, mä näin ku heitit viime syksynä ompunkaran sekajätteeseen, senki tekopyhä paskiainen.
Mäkään en koita väittää muuta. Naureskelen vaan kun rakas isoveikka heittää puoliläpällä, et "Suvi hei ethän sä voi mennä autolla mökille, sun kasvissyöntishän ja kaikki menee ihan hukkaan tommosella meiningillä". (No okei, saatoin mä vähäsen väittää vastaan tost hukkaanmeno-osuudesta ja mukista kokonaisuuksista.)
Juu, alkaahan ne John Travoltan yksityislentokoneella lentelyt ja U2:n megamaailmankiertueet olemaan hiukka eri mittakaavassa, mutta onhan toisaalta niiden puheidenkin vaikutukset. Jos Jennifer Aniston sanoo et puhdasta vettä kannattaa säästää ni ihan varmana monet uskoo.
Tykkään kierosti vähän jopa siitä, et Kööpenhaminan ilmastokokoukseen matkustettiin 1200 limusiinilla ja 140 yksityiskoneella. Kertoo, et ainakin johonkin ilmastosopimukseen liittyvään ollaan valmiita laittamaan pätäkkää. Puhumaan isosti. Vaikka sitä sopimusta ei lopulta saatukaan aikaseksi niin kyllä mä nään tommosen shown taas vaikuttaneen paljon. Paljon painetta toimintaan ja paljon jopa sitä käytäntöä. Toki aikaansaavasta videokonferenssista olisin tykännyt vielä enemmän.
Pointti: en haluu valita mitään lemppareita, mutta hei onhan ne puheetkin nyt ihan valtavan tärkeetä. Niissä tapahtuu se kestäville meemeille elintärkeä evoluutio. Niis tapahtuu hienovaranen kokeilu, kehittyminen ja leviäminen.
Loppuun on hyvä laittaa näitä höhliä kysymyksiä, kun sit ne jää ainaki mun päähän pyörimään ja tökkimään todellisuustunnelini pimeitä seinustoja: Kummalla on enemmän myönteistä vaikutusta?
1. Leonardo DiCaprio myy lentokoneensa jolleki toiselle, eikä puhu siit ikin kelleen. Puhisee vaan yksikseen kodissaan (kodeissaan?) kuin esimerkillinen osaakaan olla.
2. Leonardo DiCaprio saa lievästi tekopyhillä puheillaan itsensä ja 50 muuta yksityiskoneenkäyttäjää vähentämään sitä lentämistä vaik ees 10%.
Palautesilmukat on niin kovin monimutkasia. Kakkosvaihtoehdossa esimerkiks voi käydä niin et Pertti ja 50000 muuta perusjamppaa suuttuu Leonardon kaksinaismoralismista ja alkaa vihapäissään vastedes suhaamaan kaikki matkansa lentäen ja sen lisäks kostoks perustaa kämppäänsä trooppisen talvipuutarhan ja popsii vain brasilialaista, uunissa haudutettua härkää.
No okei, Al Goren meiningin pokka alkaa tökkiin jo mulki melkosesti. Mutta kai sekin sit on vaan rehellinen kysyessään et "Are YOU ready to change the way you live?"
Ainiin vitsi sit pitää viel kertoo tarinaa yhestä tyypistä, joka kuulemma aina kaupassa vihannesosastolla jää hetkeks seisoskeleen mahollisimman ruuhkauttavasti luomu-hyllyn eteen, jotta ihmiset joutus pysähtyyn ja ehkä huomaamaan ekaa kertaa sen hyllyn olemassaolon. Yhtään väheksymättä ton toiminnan potentiaalisesti mahdollisia pitkän tähtäimen vaikutuksia kansalliseen luomunkulutukseen niin hittovie kuin paljon se tyyppi onkaan levittäny hupaisaa inspiraatiota tarinoimalla tosta!
Joskus huomaan kieriväni maassa jossain syrjäsessä kolkassa. Esimerkiksi toteemalla kaiken ympäristöstä mitenkään mahollisesti puhuttavan aina palautuvan arvoihin. Tuntuu ku hakkais itteensä frisbeellä päähän - ei vaivaudu ees heittään sitä ilmaan ku takashan se sieltä kuiteski kopsahtaa. Mitä ituu on puhuu sit ikin mistään kellekään. Mitä ituu on keskustella ydivoimasta ihmisten kanssa, jotka pitää halvalla posotettavaa energiaa niin tärkeenä arvona, et on hyvä homma ottaa vaikka mimmosia riskejä sen edestä.
Siinä kierin ja sepitän itelleni, etten mä ainakaan taho mukiloida kenenkään arvoja mihinkään suuntaan, enkä varsinkaan taho et mun arvoja mytätään.
Läps. Eikun haluunhan mä. Haluun vaikuttaa erinäisiin arvoihin, enimmäkseen omijalleen yhä enemmän hyvinvoinninkokemusta tuottavasti. Haluun et omat arvoni vaikuttuu. Sitä voisi kutsua myös aivopesuksi ja manipuloinniksi. Kaikkihan sitä semmosta tekee. Ja jos väität vastaan, se väistämättä jo pesee mua uuteen.
Haluun oppii vaikuttaan tehokkaammin.
Systeemiälykäs vaikuttaminen on tehokasta. Onko se kummakaan, kun siis taka-ajatuksena on tiedostaa, että muutos jonkin järjestelmän yhdessä osasessa voi aiheuttaa muutoksia koko järjestelmän toiminnassa ja vaikuttaa arvaamattomasti myös muihin järjestelmiin. Toisin sanoen maailman kans leikkimistä sen omilla säännöillä.
Me ihmiset tupataan rajaamaan yleensä huomiomme lähinnä vain niille kaikista tutuimmille, arkiajattelun ja jokapäiväisen kokemuksen, todellisuustunneliemme mukaisille systeemisille tasoille. Tämä on yksi syy sille, miksi arkipäivän toiminnan aiheuttamat, mutta vasta pitkällä aikavälillä ilmenevät muutokset jäävät helposti unohduksiin päätöksenteossa.
Ilmastokeskustelusta löytyy lukuisia esimerkkejä, miten ratkaisumahdollisuuksien sijaan korostuvat ongelmat ja yhteistoiminnan sijaan syyttely. Keskittyminen ylenmäärin siihen, kuka on oikeassa muutoksen olemassaolosta ja vakavuudesta, vie herkästi julkista keskustelua ratkaisujen kannalta epäolennaiseen suuntaan. Tutkijat ja päättäjät vääntävät ja taka-alalle jää, mitä asialle päätämme tehdä tästä erimielisyydestä huolimatta.
Solmukohdat tässä päätöksessä ovat seuraavat kaksi skenaariota:
toimimme laajamittaisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta toimemme eivät auta
emme toimi laajamittaisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta se olisi ratkaisevasti auttanut eli ts. kävi köpelösti
Riskejä yksinkertaistetusti tutkailemalla helposti huomaamme, että ensimmäisessä tapauksessa kärsii talous ja toisessa tapauksessa kärsivät talouden lisäksi monet muutkin yhteiskunnan toimivuuden osa-alueet, kuten terveys ja ravinnonsaanti.
Viime aikoina keskustelu on systeemiälykkäämmin siirtynyt enemmän siihen, miten ja missä määrin toimimme.
Tutkittu tieto on välttämätön, mutta ei riittävä edellytys systeemiälykkäälle osallistumiselle. Luotettavaa tietoa tarvitaan, jotta ympäristönsuojelun toimet voidaan keskittää ekosysteemien toiminnan kannalta oleellisimpiin kohtiin. Tällaista tietoa voidaan kuvata kokonaisuuden vipuvoiman käsitteen avulla.
Kokonaisuuden vipuvoima on määritelty yhdeksi systeemiälyn neljästä kivijalasta. Sen hyödyntämisessä tarvitaan kolmea muuta kivijalkaa: ihmisen tunneolemusta, symboliherkkyyttä ja halua elää merkitsevästi.
Inhimillistä toimintaa motivoi halu elää mielekkäästi ja yksilön pyrkimys tehdä tärkeäksi ja kiinnostavaksi kokemiaan asioita. Ympäristönsuojelun koetaan usein olevan lähtökohtaisesti tällaista tärkeää ja mielekästä toimintaa. Systeemiälykkään ympäristötietoisuuden haasteena onkin konkretisoida tämä lähtökohta ihmisten arkipäivässä. Miten siis saada ympäristönsuojelu muuttumaan systeemiälyttömästä sivusta seuraamisesta yhä enemmän kohti aktiivista käytännön toimintaa?
Kokonaisuuden vipuvoima merkitsee, että pienilläkin teoilla voi olla suuria vaikutuksia. Pienet, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla tapahtuvat teot voivat sysätä kehitystä myönteiseen suuntaan.
Symboliherkkyystarkoittaa, että erilaisilla symbolisilla kuvauksilla voi olla paljon vaikutusta asenteisiimme ja käyttäytymiseemme. Sen merkitys näkyy selvästi niissä ympäristöongelmissa, joita vastaan on kamppailtu voimallisimmin ja menestyksekkaimmin. Yläilmakehän otsonin vähentymiseen liittyvät ongelmat on kiteytetty otsoniaukon käsitteen avulla ja happamoittavien yhdisteiden aiheuttamia pulmia on esitelty puhumalla happosateesta.
Tunneolemus on jäänyt vähälle huomiolle tietoa ja asiantuntemusta painottavassa ympäristötutkimuksessa ja -politiikassa. Kasvi kasvaa itse. Väkivalta harvemmin toimii. Kasvi ei kasva yhtään sen nopeammin, vaikka kuinka uhkaillaan, painostetaan ja pakotetaan. Ihmisen kohdalla jotakin saattaa tapahtua, mutta tehokkuus ja kestävyys eivät ole nähneetkään huippua. Sen sijaan myönteisyys, ilo, vapautuneisuus, onni, jaettu autuus, inspiraatio ja jopa huumori ovat ympäristönsuojelun toimivuudessa oleellisia ihmisen tunneolemukseen liittyviä elementtejä. Esimerkkiä näyttämällä, omaa intohimoa seuraamalla ja toiset syyllistämisestä vapauttamalla, rohkaisemalla ja kannustamalla saadaan tuloksia huomattavasti systeemiälykkäämmin. Valistus ja lisätiedon jakaminen auttaa silloin, kun viestinnän vastaanottaja tunnistaa omien tietojensa puutteellisuuden.
Systeemiälykäs ympäristötietoisuus ei kuitenkaan johda katteettomaan optimismiin, vaikka se tunnustaakin myönteisyyden voiman ihmisten motivoinnissa. Yhtenä systeemiälyttömän ympäristötietoisuuden merkkinä voidaan pitää ympäristönsuojelussa usein ilmenevää liiallista synkkyyttä ja syyllistämistä, joka helposti johtaa toimijoiden lannistumiseen.
Ympäristökysymykset kun nousevat monesti esiin maailmanlopun ennustusten kaltaisina tulevaisuuden uhkakuvina. Mielikuvat ympäristömuutosten lähtökohtaisesta negatiivisuudesta ovatkin pinttyneet ajatteluumme luultavasti niin syvälle, etteivät myönteiset kehityskulut pääse esiin ilman systeemihoksaamista.
Joten joo, leikitäänks systeemiälyllä?
Systeemiälykkäästä ympäristönsuojelusta voi lueskella lisää ainakin Jari Lyytimäen Unohdetuista Ympäristöongelmista.
