Pain of Salvation

Kävin muuten itsenäisyyspäivänä kattomassa yhtä melkosen erityislaatusta ruotsalaista bändiä.

Tykkäisin PoS:in monivivahteisesta ja intensiivisestä progesta varmaan muutenkin, mutta hitto kun se värisyttävän karismaattinen (vrt. kuuma) Daniel Gildenlöw osaa vielä tehdä niin loistavia lyriikoitakin. Etenki BE-levy kertoo aika verrattoman oivallisen tarinan ihmisen olemassaolosta ja suhteesta ympäristöönsä ja jumaluuteen.

Tämän kyseisen levyn viimenen laulu ei höpise enää muuta kuin sen olennaisimman, mutta sen niin hyvin. Niin hyvin. Tässä live-versiossa tosin hitusen eri tavalla, mutta silti.

Martius / Nauticus II :

[Martius]

I'm at the line - I see it all

I am Nauticus now

And so much more

I am all you know

I'm at the line - just at the line

An eternity at the blink of an eye

In this place called time

I'm everything

Everywhere

I am all

Omni

"BE"

[Nauticus II]

I feel every mountain

I hear every tree

I know every ocean

I taste every sea (...)

I see every spring arrive

I see every summer thrive

I see every autumn keep

I see every winter sleep (...)

For I am every forest

I am every tree

I am everything

I am you and me

I am every ocean

I am every sea

I am all the breathing "BE"

Systeemisulautuminen

Tiedämme maailman olevan pirunmoisen kompleksinen ja kaoottinen systeemi. Se jopa tuntuu täysin itsestäänselvältä ja yksinkertaiselta joka kerta, kun tulemme ajatelleeksi asiaa. Emme kuitenkaan sisällytä tuota tietämystä useimpiin arkisiin ajatuksiimme ja tekoihimme. Se johtuu nähdäkseni siitä, ettemme tahdo tulla hulluiksi.

Toisin sanoen tahdomme säilyttää inhimillisen toimintakykymme. Arkitodellisuudessamme meidän ei ole käytännöllistä toimia kovin kokonaisvaltaisesti. Jo ihmisen ja maapallon mittasuhde tekee vähänkään mutkikkaampien kokonaisuuksien käsittelemisestä mahdotonta. Puhumattakaan ajattelumme tai edes nykyaikaisen teknologiamme tiedonkäsittelykapasiteetista. Niin helposti katsomme suoraa taivaanrantaa silloinkin, kun olisi syytä nähdä sen kaarevuus - muistaa muitakin kokoluokkia kuin se ominaisin.

Systeemiteoreettinen ymmärrys ei tietenkään ole itsestäänselvää näin ollen silloin, kun sitä ei käytetä. Systeemiälykkäitä ratkaisuja ei synny yleensä tosta noin vaan nopeasti ja yksinkertaisesti, koska se ei ole helppoa, kuten eivät ole useimmat muutkaan älykkyyden muodot. Kuitenkin tämänhetkisten ympäristövaikutustemme massiivisuuden ja moniulotteisuuden huomioon ottaen olisi mun mielestä aika hittolaisen tärkeetä sulauttaa systeemiymmärrys arkiseen olemiseemme. Todellisuustunneliemme rakenteista myös ilmaan, jota hengitämme.

Itse asiassa oon havainnut, että mulle jopa ainoat uskottavat ja kestävät velvollisuus ja oikeus kumpuaa ykseydenkokemuksesta.

Noin radikaaliksi vetämättäkin on selvää, että pysyvä henkilökohtainen kokemus roolistamme osana tätä maapallo-systeemiä ja linkkinä lukuisissa sen vaikutusketjuissa on mm. ympäristöyhteensopivien toimien onnistumisen kannalta välttämätöntä. On vaikea välittää järjestelmästä, jonka jakamaton osa ei tajua olevansa. Jos ympäröiva maailma on vain "tuo tuolla" ja minä olen "tämä tässä", on vaikeampi motivoitua välittämään laajasti.

Miten tuon kokemuksen sitten voi saada pysyvämmäksi? Voi olla, että jossain vaiheessa kirjotan jotain nykyisen ympäristöliikehdinnän synnyn ja muiden 60-luvun tapahtumien liittymisestä tähän, mutta vähintäänkin sitä pysyvyyttä voi lisätä niinkuin useimmissa muissakin taidoissa: harjoittamalla. Jo melko pienillä säännöllisillä ponnistuksilla kokonaisvaltainen näkökulma alkaa automatisoitua, jolloin työkaluja ei tarvitse joka kerta kaivaa aksioomista ja systeemin ylikuormituksesta seuraavalta piupalipaupalilta vältytään.

"If you want to become a concert pianist, do it every day. You want to be a writer, do it every day. You want to become depressed, think depressing thoughts every day. You want to become an optimist, think cheerful thoughts every day. Do it every day."
-Robert Anton Wilson