Onko maailma rakeinen? Ei (pelkästään), mut me nähään lähinnä ne pikselit, ne palikat, joihin katsotaan. Ne palikat, joihin halutaan katsoa ja etenkin ne palikat, joihin ollaan totuttu katsomaan.
Miksikö aloin kirjottamaan tätä? Aloin, koska haluun oppia kokonaisvaltasuudesta ja eheydestä. Haluun oppia systeemeistä ja kaaoksesta. Irtikytkennöistä ja uudelleenkytkennöistä. Vähän kaikenlaisesta semmosesta. Voi vaikuttaa, että "vähän siitä sun tästä". Sekavaa hölynpölyä.
Niin, haluun oppia sekavasta hölynpölystä. Haluun oppia ymmärtään sekavaa hölynpölyä. Yhdisteleen pölyhiukkasia eri tavoin ja näkeen niistä syntyviä muotoja.
Koska silt tää tuntuu, hölynpölyltä. Me eletään maailmassa, jossa on tolkuttomasti inspiraatiota, älykkyyttä ja karismaa. Viisautta. Valtavasti eri alojen ja alattomiakin ihmisiä, jotka vie kaikkee huimaa vauhtia eteenpäin. Kaikenlaisiin suuntiin, usein eri suuntiin. Tai samaan suuntaan eri keinoin. Me eletään informaatiovallankumouksen ja niinno sitä myötä vähän kaikenlaisten vallankumousten maailmassa.
Liikutun tästä kaikesta usein niin, et alan itkee ja vatsanpohjasta kuplii vastustamatonta hymyä.
Sit välillä töksähtää. Meillä on kaikki tämän huikeen maailman nerot ja keinot. Ja sit meil on ympäristökriisi, talouskriisi, ravintokriisi ja niin edelleen. Meillä on kehittynyttä lääketiedettä, joka ei ota hoitoyrityksissään välttämättä huomioon ravitsemuksen perusteita. Meillä on ravitsemustietosuudesta ja sen levittämisestä kiinnostuneita, jotka silti pyrkii eristäytymään suuresta osasta nykystä yhteiskuntaa. Esimerkkejä on paljon. Yhteys vois olla sulavampi.
Uskon et yks merkittävä kompastuskivi siihen, miks ei olla vielä edelleenkään onnistuttu minimoimaan kärsimystä ja maksimoimaan nautintoa tässä maailmassa, on liiallinen erikoistuminen. Uppoominen niin syvälle omaan näkökulmaan, et kaikki muu hukkuu, häivyttyy, muuttuu taustan pikselimössöksi.
Mä haluun luoda yhteyksiä asioiden välille. Tai en yhteyksiä, koska ne on jo, mut haluun luoda huomionkiinnitystä yhteyksiin asioiden väleissä. Haluun häivyttää tiukkoja rajoja, korostaa jatkumoita.
Erityisesti mua kiinnostaa yhteys ihmisen ja ympäristön välillä. Siihen tää kaikki tuntuu aina palaavan, siinä kuroutuu yhteen kokonaisvaltasimmat polut. Mutta siihen suhteeseen tuun palaamaan vielä monen monituista kertaa.
Leikin mieluusti yliopiston kanssa, leikin mieluusti kenen kans vaan, joka tuntuu hyvältä ja antaa mulle semmosta tai työkaluja semmoseen, jota tahdon. Tehokkaimmin, nautinnollisimmin. Niin, yliopistokin pystyy siihen.
Huh, ajatukset tuntuu nyt tosi mutkaisilta, kiemuraisilta ja keskeneräsiltä. Just siks on hyvä niitä tähän polulle ripotella tarkasteltaviksi ja tallattaviksikin. Just siks matkustan ja opin ja eheydyn ja matkustan ja opin ja yhteytän. Jakaminen ja opettaminen on tehokkainta oppimista.
