Rahat vai kolmipyörä?

Minä en ole syyllinen

Tunnustan. Mä olen aika analyyttinen ja järkeistävä ihminen. Vuosien matematiikan opiskelu on tuskin edesauttanut aivojani rakentumaan vähemmän logiikanhinkuisiksi. Mulle on luontaista ajatella, että kaiken toiminnan voi tai ainakin pitäisi voida perustella. Kun kohtaan tilanteita, joissa en saa puoliautomaattiselle miksi-kysymykselleni vastauksia, alan pohtia niitä itse. Joskus en keksi muita selityksiä kuin ajattelemattomuuden tai välinpitämättömyyden. Mä olen aika ankara. Alan helposti kuulostamaan siltä, että jos ei perustele ja vielä nimenomaan järkevästi ja logiikaltaan eheästi, tekee "väärin".

Muun muassa paluu luontoon -ajattelu on mun mielestä ajattelematonta ja välinpitämätöntä. Myöskin se, jos ei ota kantaakseen vastuuta ihmiskunnan kestämättömästä elämäntavasta, vaan kokee ratkaisun avainten olevan aina muilla. Joskus heikkoina hetkinäni saatan pitää jälkimmäistä jopa osoituksena perustavanlaatuisesta idioottimaisuudesta, hulluudesta tai kyynisestä rikollisuudesta, mutta siitä mä en yleensä puhu muille.

Sitten toisinaan mä tulen kuulleeksi allaolevan laulun ja koen voimakkaana sen välittämän fiiliksen (oon myös varsin empaattinen). Muistan. Muistamisella tarkoitan tässä nyt, että ajattelen järkeistetysti ihmisten tosiaan usein kaipaavan viattomuutta ja tunnetta hyvyydestä – siitä ettei ole syypää pahojen asioiden tapahtumiseen. Onhan se aivan tolkullisen kauhistuttava taakka olla vastuussa tästä ahneudesta ja kattavasta jalkojemme alla olevan maton nakertamisesta.

Tämän laulun tuomaa puhtaudentunnetta on välillä autuasta tuntea. Se muistuttaa mua myös lapsuudesta, koska ekaluokkalaisena naperona kuulin sitä usein radiosta. Muistinko sanoa, että lapsuuden haikailukin on musta ajattelematonta, koska lapset ne vasta ajattelemattomia onkin. Klikkasin laulun uudestaan soimaan. Tätä tunnetta on autuasta välillä tuntea.

Käpistelijät englannin tunnilla

How is the sun related to computer science? Anybody knows?

- It was that company, wasn't it?

Ihmismaailman mittari

En ole hetkeen päässyt puuhastelemaan Excel-taulukoiden kanssa kanssa. Ehkä siksi musta tuntuu nyt varsin viihdyttävältä seurata numeroiden vilistelyä.

Etenkin, kun ne kertovat kiehtovaa "reaaliaikaista" tietoa mm. maailman väkiluvusta, julkisista sotilaskuluista, nälkään kuolleista, sairaalloisen lihavista, maahan osuvasta aurinkoenergiasta, öljyn loppumispäivän lähestymisestä, huumeisiin käytetystä rahasta, polkupyörien tuotannosta ja hiilidioksidipäästöistä.

http://www.worldometers.info/

Tuijotin hetken tuota vääjäämätöntä kasvun ja vähenemisen hippaa ja mieleeni jäi pyörimään kysymyksiä: Millaisiin asioihin me oikeen tökätään mittarimme ja miksi juuri niihin? Mitä kohtuullisen kiistattomasti positiivisia maailmanlaajuisia asioita meillä on realistisesti mitattavissamme?

Worldometersin positiivisimmat taitavat löytyä Yhteiskunta ja Media -osiosta, vaikka eivät nekään kiistattoman positiivisia ole edes tässä yhdessä päässä.

Antti Männynväli: PANDAMONIUM

"Panda on musta, valkoinen ja aasialainen. Sen ainoa tarkoitus koko ekosysteemissä on näyttää söpöltä. Lutuisuutensa vuoksi se on joutunut jopa diplomatian välikappaleeksi. Nyt pandaa ja sen kätyreitä on ruvennut vituttamaan"

Meditation for environmentalists

Hämärässä huoneessa hiljaa istuminen, mitä muuta se on kuin potentiaalisen kokonaisvaltasesti kehittävää ja terveyttävää itsehoitoa?

No, esimerkiksi parasta mahdollista passiivista ympäristönsuojelua. Siis sellaista, jossa ympäristövaikutukset pyritään saamaan mahdollisimman lähelle nollaa. Toimii täydentäjänä aktiiviselle suojelulle, jossa vaikutukset painetaan teoreettisesti miinukselle, jolloin tulee "neutraloineeksi" muidenkin vaikutuksia.

Tosin tällaisena Suomen huhtikuun koleana päivänä sisätiloissa ja lämmin ateria mahassa istumalla ei ihan päätähuimaavan lähelle nollaa päästä. Kuitenkin otaksuttavasti lähemmäksi kuin millä tahansa muulla tekemisellä elävänä tässä tänään.

Ensisijasemmin mä joka tapauksessa taidan meditoida sisästö- kuin ympäristösyistä (vaikka kieltämättä myös motivoidun lisää kuvittelemalla siitä koituvan hyödyn leviävän toimintani väistämättä parantuessa).

Hienojen kuvien vastavuoroinen lainaaminen on myös
 resurssitehokkuudessaan ympäristöystävällistä.

Tervetuloa antroposeeniin.

Mentäiskö jo pois tai ehkä ainoana varsinaisena vaihtoehtona hallitusti syvemmälle?

"Sallimmeko todella halventaa olemassaolomme matemaatikkojen laskutikkuharjoitukseksi?"

Tämän ajatuksen tähän pohdittavaksi välitti muistini perukoilta Friedrich Nietzsche. Sitä sopiikin mietiskellä tässä viimosia matikan kandikurssejani viimeistellessä.

"Mikset ole kirjottanu blogiin", kysyi teksti näytölläni ja äänet korvissani ja päässäni. Selitän sitä itselleni esimerkiksi niin, että ajatuksiani on viime aikoina uitettu liikaa matikassa ympäristöasioiden kustannuksella. Tosin on mulla silti kirjotusideoita ollut. Paljonkin. Useimpiin niistä on kuitenkin liittynyt matemaattisia ulottuvuuksia ja sen myötä riittämättömyydentunnetta.

Ollakseni matematiikan pääaineopiskelija mä vihaan matikkaa melko runsain mitoin. Säännöllisesti käyn läpi kuvotusta ja kyynelehtimishaluja, kun se ei riitä. Mun taidot siinä ei riitä alkuunkaan ja silloin kun riittää, niin matikka itessään on kuin neliraajahalvaantunut ritari taltuttamassa lohikäärmettä, jonka päiden määrää on surkuhupaisan avutonta kvantitatiivisesti arvioida.

Mä niin kovin haluaisin tavoittaa loogisia vastauksia ympäristöongelmiin ja niiden syihin ja seuraamuksiin. Haluaisin, että mittarit ja algoritmit hipoisi täydellisyyttä tai edes erinomaisuutta. Mä haluaisin jonain kauniina päivänä lyödä neuvottelupöytään tiukkaa faktaa, että jos tämä raja-arvo ylittyy tuossa ekosysteemissä niin nämä lajit häviävät tältä alueelta ja se heikentää saatavia ekosysteemipalveluja näin paljon ja se puolestaan vaikuttaa yhteiskuntaan tällaisin tavoin.

Ymmärrän toki, kuinka kaukana nuo unelmani siintävät (vähintäänkin hyvin, jollei jopa mielivaltaisen lähellä ääretöntä).

Ajatus edes täydellisyyttä hipovasta biomatematiikasta on utopiaa, mutta mietitäänpä silti käytäntöä hetki. Suurin osa matemaatikoista keskittyy johonkin ihan muuhun kuin tuossa mielessä sovellettavissa olevan matikan kehittelyyn - lukuisat jopa täysin päinvastaisia vaikutuksia tavoitteleviin työkaluihin. Joskus mun tekee mieli ehdottaa niille käsien upottamista multaan ja ihmetellä, mitä järkeä on yrittää venyttää talouskasvua yhä pidemmälle yli kestävyyden tai määritellä kaikkien mahdollisten joukkojen ja kuvausten kaikki mahdolliset ominaisuudet. Samojen aivonystyröiden potentiaalin voisi käyttää talous- tai muuten vain matemaattisten avaruuksien pulmien sijasta näiden "todellisenkin" maailman ongelmien ratkaisuun.

Toisaalta onhan se toki luontevaa ylläpitää olemassaolevaa talousjärjestelmää ja toisina hetkinä nautin kyllä itekin suuresti siitä tunteesta päässä, kun joku hieno todistuskikkailu loksahtaa kunnolla.

Matikka on mulle kuitenkin selkeen ensisijasesti väline, erityisesti ympäristötieteisiin. Sellaisina hetkinä, joina tuon arvon Nietzsche-herran ironisesti väheksyvän lausahduksen tapaiset ajatukset lyövät mua maahan ankarimmin, tulen aina muistaneeksi yhden seikan. Lukuisista puutteistaan huolimatta matikka on kuitenkin ylivoimaisesti paras niistä välineistä, mitä meillä nyt sattuu tähän hätään olemaan. Yksi ihmiskunnan nerokkaimmista keksinnöistä, luonnontieteiden filosofiaa, koko tieteellisen ajattelun perusta. Rakastan sitä.

Silti veikkaisin ihmiskunnalle, itseni mukaan lukien, olevan tehokkaampaa matemaattisten mallien täydellistymisen odottelun sijaan hyväksyä, että viimeistään näiden nykyisin käsillä olevien ongelmiemme kanssa mittaustuloksiin ja laskennalliseen arviointiin nojautuminen ei vain riitä. Kannattaa todella hyödyntää muitakin välineitä. Kannattaa luottaa asiantuntijuuteen. Kannattaa tehdä tutkimustuloksista automaattisesti poliittisiin päätöksiin vaikuttavia. Toisin sanoen, kannattaa hankkiutua eroon niistä tilanteista, joissa tieteellistä näyttöä on muutoksen perusteeksi enemmän kuin riittävästi, mutta emme saa hyödynnettyä sitä, koska tiedemaailma on liian erillään politiikasta. Isojen asioiden kohdalla voisi olla paikallaan jo etukäteen tehdä sitovia päätöksiä, miten reagoidaan mihinkin mahdollisiin tuloksiin ja milloin lopetamme tutkimisen ja alamme toimia.

(Muuten, jos meillä olisi täydelliset matemaattiset tutkimusvälineet, tarvittaisiinko me enää minkään sortin asiantuntijuutta? Jos me saataisiin parhaat mahdolliset päätökset valmiina, mitä me tehtäisiin sillä säästyvällä osalla ihmisyyttämme?)