Ympäristönsuojelun tasot: half-hidden bonus level

(Näistä mä siis puhun)

6.   Toistaiseksi mahdoton ympäristönsuojelu
On olemassa asioita, jotka aiheuttavat massiivisia ympäristötuhoja ja joiden edessä meillä ei ole mitään tehtävissä. Ei, vaikka tasan tarkkaan tietäisimme niiden olevan tapahtumassa ja vaikka olisi yllin kyllin aikaa valmistautua. Noita asioita tosin on yllättävän vähän.

Esimerkiksi pienemmät maata kohti syöksyvät asteroidit hoituu kyllä, kuten alla olevasta videosta (Kuinka suojata maapalloa asteroideilta?) voi huomata. Maanjäristysten kohdalla vaikutusmahdollisuutemme ovat astetta kyseenalaisemmat, mutta monet tutkijat ovat sitä mieltä, että taipumuksemme kasata valtavat määrät raskasta materiaa pienille alueille ja porata maan kuoreen reikiä muuttaa mannerlaattojen jännitteitä ja aiheuttaa purkautumisia.

Ymmärrykseni puitteissa siis tämän suojelutason toiminnaksi jäävät yritykset suojella maapalloa ja sen osia
tulivuorenpurkauksilta,
maanjäristyksiltä, joita ihmistoiminta ei ole aiheuttanut,
ja riittävän suurilta maapalloa avaruudesta lähestyviltä taivaankappaleilta.

Onkohan niitä vielä muita? Nojoo, ehkäpä jotain harvinaisuuksia, kuten auringon sammuminen. Siinä vaiheessa tosin ei taida edes olla mitään maapalloa tai varsinkaan sen elollisia osia jäljellä suojeltavaksi.

Kuinka kasvattaa oma raitis ilma?

Tämän videon ehdotus on kyllä kaikinpuolin aivan loistava esimerkki ympäristönsuojelun ykköstason (ja vähän kakkoskin) toiminnasta. Ihan yks parhaita, jos sanoisin. Heleppoo, halpaa, nättiä ja kivaa.

Esitellyt kasvit ovat suomalaisilta nimiltään kultapalmu, anopinkieli ja kultaköynnös ja löytyvät varsin hyvin pistokkaina kavereilta tai kaupasta. Muutkin toki toimii.

Sitten vielä samaan syssyyn toinen tuoreempi video aiheesta. Menee harppauksen verran työläämmäksi ja samalla laajenee itsensä suojelusta muiden suojelutasojen suuntaan: Puutarha asunnossani

Ympäristönsuojelun tasot

Mulle tulee ympäristönsuojelun tasosta puhuessa ensimmäisenä mieleen lait ja uhanalaisuusarvioinnit; suotuisa suojelun taso ja sen semmoista. Nyt ei ole kysymys niistä, eikä varsinkaan muista tähän kuvaan liittyvistä asioista.

Luokittelusta nyt kuitenkin on kyse. Asioita on ihan hyvä jakaa välillä ryhmiin, vaikka jatkumoajattelun puutteessa tämä ihmiskunta mielestäni enemmän onkin. Palastelu selkiyttää kummasti ajatuksia ja tuottaa uusia oivalluksia asioiden luonteesta. Hämäriä ja keinotekoisia luokkarajoja tutkiessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota uusiin näkökulmiin.

Ympäristönsuojelua tuntuu erityisen tarpeelliselta luokitella, koska se on harvinaisen kiemurainen käsite. Ihan lähtien niinkin perustavanlaatusesta kysymyksestä, että niin mitäs me nyt taas sitten suojellaankaan "suojellessamme ympäristöä". Ympäristönsuojelun kohteet ovat siis työn alla tällä kertaa. Nehän voi hyvin jakaa monella muullakin tavalla kuin tällä. Esimerkiksi jako geenin-, yksilön-, lajin-, ekolokeron- ja biotoopinsuojelutasoihin on kiinnostava ja simppeli yksilö/laji/ekosysteemi -versio on ehkä useimmin käytetty. Nyt kuitenkin näin, koska tämmöiseen näkökulmaan en ole törmännyt muualla.

1. Itsensä suojelu
   Arkipäiväsiä päätöksiä esimerkiksi siitä, millaisessa tilassa vietän aikaani, mitä ja keitä päästän välittömään läheisyyteeni, mitä pistän suuhuni ja ihooni ja mitä hengitän. Usein täsmällisin, helpoin, kontrolloiduin ja nopein suojelun muoto. Kaikkeen ympäristönsuojeluun sisältyy myös itsen suojelua ja itsen suojelu mahdollistaa muiden tasojen suojelua. Tämän kategorian alle menee myös ympäristönsuojelu, jossa ainoa toiminta on jonkun ympäristömuutoksen ongelmalliseksi kokemisesta luopuminen.


2. Erityisen läheisten ympäristön osien suojelu
   Toiminnan kohteet eivät enää ole jatkuvassa suorassa kosketuksessa minuun, mutta koen ne läheisiksi. Esimerkiksi vastustan jonkun minulle merkityksellisen metsäalueen hakkuita, pyrin minulle tärkeän lajin säilymiseen tai hoidan lemmikkiä. Tälle suojelulle ei usein ole tieteellisiä perusteita. Itseasiassa tämän suojelun kohteena on monesti ekosysteemien vakaahkon toiminnan kannalta kohtuullisen merkityksettömiä osia, jotka kuitenkin vetoavat tunteisiimme. Kun joudumme valitsemaan eri suojelukohteista, suosimme tähän lokeroon parhaiten kolahtavia.


3. Ihmislajin suojelu
   Tämän tason voisi lukea myös edelliseen kohtaan kuuluvaksi, koska suojelun perusteena on läheisyyden tunne. Jaan sen kuitenkin erikseen korostaakseni, että kakkostason kohteisiin meillä on henkilökohtainen tunneside ja läheisyys ihmislajia kohtaan puolestaan johtuu vain samankaltaisuudesta ja siitä kumpuavasta empatiasta. Toisin sanoen projisoimme haluamme suojella itseämme ja omaisiamme muihin lajikumppaneihimme, jotka muistuttavat meitä itsestämme. Tuskin kukaan pitää kaikkea ihmislajin monimuotoista olemisen tapaa ja puuhastelua erityisen tärkeänä tai läheisenä, vaikka haluavatkin ihmislajin kokonaisuudessaan säilyvän. Tämän kategorian esimerkkejä ovat ruoantuotannon kehittäminen kestävämmäksi ja turvallisuuden parantaminen kaupungeissa. Suojellessamme ihmilajia tulemme epäsuorasti suojelleeksi kaikkien muidenkin tasojen kohteita ja tuhonneeksi ainakin kahden viimeisen tason kohteita.


4. Muun toimintaympäristön suojelu
   Laajin tiedostamamme suojelun taso, jonka kohteisiin kuuluu kaikki ne tunnetut suojelun kohteet, jotka eivät mahdu kolmeen edelliseen. Perusteet ovat tieteellisiä. Esimerkiksi minulla ei ole voimakasta tunnesidettä Madagaskariin, mutta tiedän sen olevan monimuotoisuuskeskus, joten vastustan sen lajistoa ahdistelevaa puuhastelua. Tämän tason suojelun kohteet ovat usein suurempia kokonaisuuksia, esimerkiksi ekosysteemejä tai sitten vaikkapa sellutehtaiden ympärystöjä, pohjavesialueita ja niin edelleen.


5. Tiedostetun ympäristön ulkopuolisen ympäristön suojelu
   Neljän edellisen tason suojelu on yleensä osittain epäsuoraa - tämän tason suojelu taas ei muuta olekaan kuin epäsuoraa. Joku Borneossa sijaitseva joki on käytännöllisesti katsottuna toimintaympäristöni ulkopuolella, mutta saatan silti vaikuttaa sen kunnon kohenemiseen esimerkiksi levittämällä kulttuuria, jossa jätevesiä ei kaadeta suoraan lähimpään jorpakkoon.

Epäilen ajatteluuni jääneen aukkoja näin suvereenin saksimisen jäljiltä ja siksi otan erityisen mielenkiinnolla vastaan kommentteja.

Maapallon valoilmiöitä

                          

Kiitollisuus

Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi

Werner Holmberg: Maatie Hämeessä

Sitten suo raivattiin kuokalla pelloksi ja uhanalaistuvat suolajit kuivuivat karikkeeksi. Jussin mieleen ei juolahtanutkaan siinä olevan mitään kyseenalaista.

Monesti kuulee puhuttavan, että se oli Venäjän keisari Aleksanteri I, joka aloitti ympäristönsuojelun Suomessa vuonna 1803 kieltäessään hakkuut ja kaskeamisen Punkaharjulla. Nykynäkökulmastamme niin varmaan onkin, vaikka varsinaisesti ympäristön- ja luonnonsuojelusta alettiin puhua vasta toisen maailmansodan jälkeen. Myös tuohon pisteeseen me tavalliset suomalaiset pääsimme kuitenkin veli Venäjän avustuksella.

Ruotsin vallan alta päästyämme Suomen saama autonomisen suurruhtinaskunnan status poiki pikkuhiljaa yhä laajentuvan itsehallinnon ja lopulta itsenäistymisen. Tuohon prosessiin linkittyi voimakkaasti kansallisen itsetuntomme ja henkemme kohoaminen, isänmaallistuminen. Rakkaus ja arvostus isänmaata kohtaan saattoi meidät tiedostamaan aluksi maamme rikkumattoman kauniisiin kasvoihin viiltämämme haavat ja ymmärryksen karttuessa myös syvällisemmin ympäristövaikutuksemme.

Mistä tuo isänmaallisuus ja luonnon arvostus rakentui? Varmasti monesta: sieltä täältä, pikkuhiljaa. Ei ole silti epäilyksen hiventäkään, etteikö ainakin muutamalla herralla olisi ollut tanakasti lusikkansa tuossa hernesopassa.

Puhutaanpa vähän Eerosta. Kyllä te sen tiiätte, se liukas luikku ja hännän huippu.

"Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa.

Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä, lähetettäväksi samaan lehteen. Ja mieliisti otti aina toimitus vastaan hänen lähetyskappaleitansa, joiden sisältö oli ytimellistä vallan, esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin. Ja tämänkaltaisista harrastelemisista laajeni hänen katselmansa elosta ja maailmasta. Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa, ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa, se kallis maailman-kulma, jossa Suomen kansa asuu, rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risuaitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaiksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä kohden maamme onnea ja parasta."

- Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870)

Akseli Gallen-Kallela: Palokärki

Akseli Gallen-Kallela: Karhunputki

Kautta isiemme luiden mä tykkään tuosta kielenkäytöstä. Eero on aikojen saatossa ehtinyt inspiroida aikamoisia joukkoja erinäisiä aktivisteja ja toimijoita.

Jokusen vuoden Seitsemää veljestä myöhemmin, 1875, ilmestyi toinen isänmaallistumiseemme ja sen myötä ympäristötietoisuuden lisääntymiseen vaikuttanut teos. Topeliuksen Maamme kirjaa käytettiin kouluissa oppikirjana nykyvalossa hämmentävät 70 vuotta. Ei mikään ihmekään siis, että se muokkasi voimakkaasti luontosuhdettamme ja kansallisidentiteettiämme.

Maamme kirjassa on monipuolisesti jämptejä opastuksia, tietoja, niksejä ja aivan sydäntäsärkevän koskettavia luontosuhteen kuvauksia.

"Maalarit ovat koettaneet taululle kuvata ihanimpia valoja. He ovat maalanneet auringon ja kuun kaikkiin asemiin taivaalla, mutta kukaan ei ole vielä voinut saada kuvaa kesäyön ihmeellisestä kirkkaudesta pohjolassa. 

Auringon ja kuun valo levenee yhdestä kohdasta kaikkiin kappaleihin, jotka valossa ovat, kun toiset kappaleet ovat varjossa. Mutta kesäyön kirkkaudessa paistaa koko taivas, varsinkin pohjassa, ja itse ilma näyttää välkkyvän lempeässä, suloisessa valossa. Kun taivas pohjassa on pilvessä, ei näe mitään varjoa, kun valo tulee joka suunnalta ja näyttää lähtevän kappaleista itsestään. Kun aurinko on laskeunut vähä-aikaiseen lepoonsa, saapi koko luonto omituisen uneilevan olo-alan. Paisteen antaja on poissa, useammat linnut ovat ääneti, ihmiset ja eläimet etsivät lepoa, kasvit odottavat yötä, ja yö – ei tulekaan. Sen sijaan levenee himmeä, välkkyvä valo rantojen, vesien ja metsien ylitse. Se ei ole auringon-valo, eikä kuunvalo, ei tähtienvalo, eikä hämärä; se on yön omituinen hiljainen, kirkastettu hohde, lempeä ja juhlallinen, juurikuin ijankaikkinen ilo mailman katoovassa keväimessä.
Minä etsin muita kuvia elämästä verratakseni tähän, vaan en löydä yhtään, jonka voisin sanoa yhdellaiseksi tämän kirkastetun yön kanssa, ellen illan hohdetta akkunoissa autiohuoneessa, jossa rakkaita ystäviä on muinoin asunut, tahi välkettä rakastavissa silmissä, jotka sanomattoman lemmin kyyneleissä katsovat meitä. 

Sellaisessa yökuvassa ei ole mitään, joka kummastuttaa. Silmät eivät hiukene, sydän lyöpi rauhallisesti; kaikki näyttää olevan entisellään, ja kuitenkin on kaikki toisin. Koko luonto loistaa, kaikki on niin lienteätä, niin selkeätä, niin hiljaisesti miettivätä. Ruoho on hienoimman sametin laista; kaikki lehdet näyttävät läpikuultavilta; jokapäiväisimmätkin kappaleet, niinkuin aita, lato, laitumella syöpä hevonen, näyttävät omituisen, kummallisen valon kaunistamilta. Jos kävelen metsässä, näyttävät minusta kovat petäjät pumpuleihin käärityiltä. Jos soudan järvellä, on kuin eivät rannat koskaan olisi olleet niin viehättävän kauniita. Sen lisäksi on hiljaisuus joka paikassa, jonka murtaa ainoastaan laulurastaan sulosointuinen laulu ja yksinäisyyden tunto, joka on yön muassa. Kaikki tämä juurikuin valuisi katsojan sieluun. Hän tuntee itsessään salaisen yhdistys-siteen luonnon ja elävien olentojen välillä. Se on juurikuin yön kirkkaus muutettaisiin ihmisen silmään.  

Lintu tietää aikansa: hän nukkuu kaikkein vähimmän. Tiiman tahi kaksi piilottaa hän päätänsä siiven alla, ja sitte alkaa hän taas visertää. Maakansa tietää sen myös: moni nukkuu talvella kymmenen tahi kaksitoista tiimaa vuorokaudessa, mutta kesällä kolme tahi neljä. Ainoastaan herrasväessä on niitä, jotka kääntävät luonnon järjestyksen ylenalaisin. Pitkät talviyöt saattavat he valvoa lamppujen ja kynttilöiden valossa, mutta kesän valosat yöt he nukkuvat akkunoiden eteen laskettujen kartiinien takana. Ja onhan se kuitenki vahinko, että näin menettää mitä kauniinta on luonnossa."

- Zacharias Topelius: Maamme kirja: 38. Kesäyön kirkkaus 

Maamme kirjassa on myös jo kohtuu tiukkojakin ympäristöpoliittisia kannanottoja. Metsiä käsittelevässä luvussa on varsin relevantteja näkökulmia jopa nykyiselle metsäteollisuudelle. Alkeellista kasviekologiaa puolestaan käsittelee luku puutarhoista ja ryytimaista. Hitusen laajemmin ekosysteemin toiminnasta Ystäviä ja vihollisia -tarinassa. Sienten napostelu -vinkkejä luvussa syötävistä sienistä. Bonuksena lappalaisen porosta ja meidän maastamme ja maailmasta.

Loistavia juttuja. Kiitos, esi-isät ja -äidit, et me ollaan nyt tässä.

Akseli Gallen-Kallela: Keitele