Luontosuhdeterapiaa

Eräs viisas mies istutti kerran mieleeni ajatuksen, että luontosuhdetta kannattaa vaalia ja hoitaa ihan yhtä antaumuksella kuin parisuhdettakin. Siksikin lähdin tuossa viikoksi mökille harjottamaan lempeyttä luonnon kanssa ja eliminoin leiskumistamme häiritsevät pakoreitit kuten netin, puhelimen ja aikasemman poispääsymahollisuuden.

Taisin tosin joskus jo ennen tuosta opettajasta vaikuttumista todeta ääneen otaksumani, etten tuu koskaan rakastamaan ketään (tai mitään) luonnon osaa enempää kuin sitä kokonaisena. Ken tietää tapahtuuko se kuitenkin joskus. Jokatapauksessa: tärkeältä tuntuu. Elinvoimaiset suhteet tuottaa niin tolkuttoman määrän kaikkea feedbacklooppaavaa energiaa ja ihanuutta.

Luonto on sitäpaitsi just kiva kaveri oikeesti - medioista siit saa usein turhan rappiollisen ja vaarallisen vaikutelman. Samaan aikaan tuhon näyttämö ja vuolas elämyslähde, aah kuin ristiriidat kiehtoo mua.

Tätä kirjottaessani mussa syntyy taas itseironista naurua. Niin perinteistä: tollo kaupunkilainen lähtee ihan tohkeissaan "luontoretkelle" metsään täältä "ei-luonnosta". Luonto on taas yksi niistä sanoista, joita on vaikea käsittää. Kun kyllähän mä koen tän netissä aukeevan sukelluspaikankin myös paljolti luonnoksi. Silti tuo alla olevassa kuvassa näkyvä tummavetinen lampi tuntuu olevan jotenkin enemmän. Yksiselitteisemmin.

Oliskohan se sit niin et kaikki täällä avaruudessa koettavissa oleva on ihan yhtä paljon luontoa, mutta inhimillisen ulottuvuuden vaikuttavuuden aste vaihtelee liukuvasti? Ehkäpä tosta pyörittelystä joskus myöhemmin lisää. Nyt kun oikeestaan tahdoin vain jakaa inspiraatioksi tallenteita osista siitä, mitä me intensiivisessä vuorovaikutussuhteessamme luonnon kanssa oikein saavutettiin.

Pakko muuten viel tarkentaa, kun oon yleensä aina niin tarkka lisäämään sen "muun" tohon luonto-sanan eteen. Nyt jätin tarkotuksella tekemättä niin, koska myös mun oma ekologinen ulottuvuuteni oli tossa vuorovaikutuksessa tiiviisti mukana. Eli ei muu luonto vaan tää luonto. Inhimillisyys tuntui vähän etääntyvän. Toisinaan se tosin muistutti itsestään saamalla mun päähän hassuja vastaamattomia kysymyksiä, kuten "milloin me ihmiset oikeen alettiin miettimään, et kuulutaanko me tänne?" (Tommosten kysymysten ilmaantuminen saa muhun oloa, et voisin laittaa sitä aikaa luontosuhteeni hoivaamiseen vielä paljonpaljon enemmänkin.)

Ei vitsi kysyinpä vielä googlelta huvikseni ja kyllä vaan, joku iloinen epeli on tehny luontosuhdeterapiastakin kaupallista. Ei silti voi kuin tykätä. Onhan se ihan hyvä rohkaistua tukeutumaan ulkopuoliseen (vai sisäpuoliseen?) apuun, jos vaikka se luonto pirulainen on erehtyny olemaan uskoton.

Lammen pohjan lähteistä tihkui käsittämättömän muinaista vettä

Ukkonen nousi

Apina leikkii...

...ja ottaa osumaa vahvemmaltaan

Sateen jälkeen nousi höyryä

Kyy

"Viattomuus ja puhtuus"

Melkosen ärhäkkä hämppy

Mustikoita! 

Enempi mustikoita!

Aurinkoa ja sataa

Varpaat ytimekkäimmillään

Rauha ja jylhyys

Vibramin viisivarpaisilla kengillä oli hyvä vähän vähemmänkin kovanaamasen otuksen tallustaa

Kanttarellit oleskeli keskellä tietä

Lammen melkein ainoa lumpeen kukka oli laiturin alla

Ilta, jona en ihan malttanu lämmittelemään