Julkasin puolestani ekan tekstini täällä reilu vuosi sitten.Tämän on tarkotus olla jonkinmoinen tilinpäätös taipaleelle, jonka oon matalan blogini kanssa kulkenut tähän mennessä. Allekirjotan yhä kaiken tuolloin aloitukseksi kirjottamani, vaikka oonkin käyttäny tätä alustaa myös moneen muuhun kuin tavotteiksi asettamiini juttuihin.
Oikeestaan en mä halua nyt muuta, kun laittaa tähän muistiin itelleni ja kannustukseksi muille, että tuntuu voi jumankekka aivan hulluna siltä, että tää kirjottaminen on kannattanut. Vaikka välillä se onki ollu rasittavaa ja joskus nolostuttavaaki. Hitto vie, kuinka paljon ja mitä kaikkea oon kuluneena vuonna saanut irti tästä pienimuotoisesta aktivismini muodosta.
Kuva on aiheelle kumartavasti vuoden takaa, kuten ehkä arvata saattaa, jos sattuu tuntemaan tuon höntin karhunpoikasen. Eihän tänä vuonna täällä etelässä tuommosia mahollisuuksia lumileikkeihin ole. Siitä tulikin mieleeni, että oon näinä päivinä moneen kertaan ollut hyvin onnellinen ja ilahtunut katellessani paljasta maata ja mittarin kahdeksaa lämpöastetta.
Monet ihmiset kun ei jostain syystä tunnu oikeen vakuuttuvan, että sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen on yksi ilmastonmuutoksen ilmenemismuodoista (vrt. parin edellisen talven kinokset). Sen sijaan tarvii vissiin olla just tämmöstä jatkuvaa uhkaavan syksyisää, että sen viitii ottaa vakavasti ja "no hehheh, kato näyttääkö siel lämpöseltä" -vitsailut hiipuu.
Vähän kyllä huolestuttaa, mimmoset tuhot tää talvi tekee lumesta riippuvaisille otuksille, mutta onneksi tosiaan nyt ei ole sen paljaan maan kaverina ankaraa pakkasta. Ainakaan vielä. Semmosiakin talvia me tosin varmaankin ehditään vielä tässä nähdä. Tuun ilahtumaan luultavasti niistäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti