Siispä nyt sitä sepustusta "miksi"

miks oikeestaan sit suhde ihmisen ja muun luonnon välillä tuntuu musta olennaiselta ja tärkeeltä. Loputtoman kiinnostavalta. Miksi ympäristöongelmat huolettaa mua. Tarkottaako tää sitä etten luota luonnon kykyyn itseorganisoitua mulle käsittämättömilläkin tavoilla.


Nyt tuntuu aikalailla semmoselta, et kääk, mitä oon nyt taas oikeen haukkaamassa kerralla. Parasta just näin. Tähän liittyy niin paljon niin monenmoisia asioita. Annan siis tulla just ne mitä nyt sormieni kautta tekstiksi pulppuaa.


Tai vähät sittenki turhista mutkista. Pohjimmillaan vahvasti niin, et kaikki käy. Mulle käy hyvin et evoluution eläinkoe nimeltä ihminen loppuu. En vastusta. Must on ihan okei, jos vetästään matto meijän omien jalkojen alta. Must on okei myös, jos ihmiskunnan mukana täältä häipyy liuta muitakin elämänmuotoja.


Tän vahvan vastustamattomuuden lisäksi on selvää, et kannustan ihmisen ja muiden muotojen eloa. Kannustan kädet ojossa huutaen, naurettavan iso fanitushattu päässäni, vuvuzela hampaiden välissä. Äänestän monimuotosuuden ja jatkuvuuden puolesta.


Mut miks, miks näin. Hahhah. Enköhän voi muutakaan. Tuntuu liian oikeelta ja innostavalta tehdäkseni muunlaisesti. Oon olemassaoloo ja rakastan. Tää kulkee mun läpi.


Niin joo ja tuntuu myös inhimillisen, analyyttisen, matemaattisesti lahjakkaan (:D) mieleni mukaan loogisesti järkevältä näin.