Hiljaa kytevän kiihkon tarinan loppu

Tää on tämän tarinan kolmas osa ja täällä oli eka ja täällä toka.

Mitä tehdä?

Yksittäiset ympäristönsuojelutoimet tuntuvat näkemykseni kokonaisuuden kannalta melkoiselta piiperrykseltä. Uskon niiden hoituvan vähän kuin virtaavan veden paineen mukaan vaivattomasti tempautuen, kunhan rakenteet vain ovat kunnossa. Konkreettisia tekoja on myös siksi vaikeaa luetella, että koen ympäristömyönteisen muutoksen olevan kaikkiin yhteiskuntamme osa-alueisiin luikerrelleen arvomaailman kokonaisvaltaista muuttumista. Toisaalta mistäpä muusta suuret virrat syntyisivät kuin yksittäisistä tipoista.

Myös ihmisten aktivoimisen kannalta syiden, taustojen ja keinojen painottaminen tuntuu tehokkaammalta kuin tieteellisten faktojen latelu. Suuressa osassa maita ihmiset pitkälle jo tietävät tai vähintään voisivat halutessaan selvittää, että päästöjen ja kulutuksen vähentäminen ovat ympäristönsuojelua. Tarkemmat ja teoreettisemmat tiedot kannattavista toimista eivät kovin monia kiinnosta, eikä tarvitsekaan. Olennaisinta on innostuminen – ymmärrys lisääntyy kyllä matkan varrella.


Palaan pyörittelemään hyvinvoinnin ja ympäristön tilan suhdetta. Ensimmäisessä osiossa käsittelemäni ideoiden ja kokemuksen tason lisäksi hyvinvoinnin lisääntyminen vaikuttaa ympäristön tilaan myös suoraan, koska nähdäkseni suuri osa nykyisestä kuluttamisestamme johtuu yrityksistämme hoitaa pahaa oloa. Monet kulttuurimme kasvatit ovat unohtaneet, että tyytymättömyyden tunne tässä hetkessä ei välttämättä tarkoita, että tästä hetkestä puuttuu jotakin. Huomaamattamme saatamme uskoa jonkun tavaran tai matkan tai aseman saamisen olevan vihdoin se helpotuksen tuova asia – kerta toisensa jälkeen.


Tyytymättömyyttä voi helpottaa muutenkin kuin tuomalla tähän hetkeen jotakin lisää. Asennemuutos ja itsesuggestio auttavat, mutta tehokkainta on lähteä perustuksista. Mitä sinä tarvitset elääksesi ja voidaksesi hyvin? Olisiko aiheellista luopua jostakin tämänhetkisestä?


Toivon lämpimästi, että et luovu. Luopuminen lisää pahoinvointia ja toimii laiskana tapana hiljentää omatunto. Se on mielestäni yksi huonoimmista ympäristönsuojelun keinoista. Tavarasta tai toimintamallista luopuminen ei vielä ole ongelma, koska harvemmin takerrumme niihin suoraan. Sen sijaan rakennamme minäkuvaamme niiden tarjoamien palvelujen varaan. Itseensä meistä jokainen on ainakin hiukan kiintynyt ja siksi minuuden osista on vaikeaa ja usein tuskallista luopua.

Luopumista huomattavasti systeemihoksaavampi lähestymistapa tähän kaikkeen on mielestäni miettiä, miten voisi kehittää minäkuvastaan vieläkin ihanammalta tuntuvan. Millä korvata ja miten parantaa laatua kaikilla elämän osa-alueilla määrän sijaan? Ongelmana monella tuntuu olevan, että valitut asiat tyydyttävät kehnosti ja siksi jää kaipaamaan enemmän. Tämä pätee ruokavalioon: syödään prosessoitua lisäainetiivistä ja ravintoköyhää moskaa, jolloin keho ei saa mielikuvahuijauksesta huolimatta janoamiaan ravinteita ja kaipaa lisää. Seurauksena ihmiset lihovat, sairastuvat ja voivat pahoin. Pätee työn tai minkä vain tekemiseen: luovutaan unelmista ja inspiraatiosta, mennään mukaan turvalliseen oravanpyörään. Seurauksena ihmiset tylsistyvät, masentuvat ja voivat pahoin. Pätee ihmiselämään kokonaisuutena: laastaroidaan tyytymättömyyttä ylenmääräisellä kulutuksella. Seurauksena tukku ympäristöongelmia. Ehdotan ratkaisuksi opiksi ottamista ja seuraavalla kerralla parempaa valintaa. Hyvinvointiaan voi valita itse.

 

Minäkuva taipu vapaudentunteesta päihtymiseen

Niin inhorealistiselta kuin sen halutessaan voi saadakin kuulostamaan: mielestäni on totta, että ihmiset tahtovat tehdä vain kivoja ja helppoja asioita. Tämä ei kuitenkaan ole suoraviivaista – monet suomalaiset esimerkiksi puurtavat päivittäin raskaassa työssä, joka kiinnostaa heitä lähestulkoon vain palkan osalta. Ei takuulla ole kivaa eikä helppoa, mutta heidän todellisuustunnelistaan käsin katsottuna kuitenkin luultavasti mukavampaa kuin esimerkiksi työttömyys.

Minusta tuntuu hyvin tärkeältä kannustaa ja luoda ihmisille yhä enemmän mahdollisuuksia ja rohkeutta toimia juuri näin. Toivon jokaisen tekevän yhä kivemmalta ja helpommalta tuntuvia asioita elämissään. Tekemistensä kokeminen kivaksi ja helpoksi luo väistämättä hyvinvointia kokijalle ja näin aiemmin kuvaamani vuorovaikutuksellisen hyvinvoinnin lisääntymisen kierteen palautesilmukat saavat vettä myllyynsä.

Ympäristönsuojelu voi todellakin olla tämänkaltaista kivaa ja helppoa toimintaa. Yhtenä arkipäivän esimerkkinä se näkyy kulutustottumusten muutoksena. Ympäröivän kulttuurin muuttuessa yhä ympäristömyönteisemmäksi yksilö joutuu kohtaamaan yhä voimakkaamman palautteen vastuuttomasta kulutusvalinnasta. Palaute ilmenee sekä muiden reaktioina, että tietoisuuden lisääntyessä myös oman ”hyvyytensä” kyseenalaistuksena. On siis helpompaa ja kivempaa valita jatkossa ympäristöystävällisemmin. Tieto lisää tuskaa vain, jos ei anna sen vaikuttaa arvoihinsa ja sen myötä tekemisiinsä. Tahalliset tiedon unohtamisyritykset tai korviensa sulkeminen ne vasta tuskallisia ovatkin ennen pitkää. Kuplilla on tapana puhjeta.

Pyh!

Vaikka koen mitä-osuuden yksityiskohtien olevan ympäristönsuojelunäkemykseni kannalta hienosäätöä, se tuntuu silti myös tärkeältä ja merkitykselliseltä. Opiskelusta saamani hyöty kohdistuu luultavasti ja toivottavastikin eniten tälle osa-alueelle ja haluan tulevaisuudessa osata painottaa sitä enemmän.

Yhtä yksittäistä muutoskohdetta tahdon kuitenkin nyt käsitellä erikseen, koska se on niin laajasti koko globaalin yhteiskuntamme verkottanut ja ympäristökriisin kanssa selkeästi käsi kädessä kulkeva kokonaisuus. En ole ihan varma pitäisikö talousjärjestelmäämme ollenkaan kutsua taloudeksi, koska se ei nykyään toteuta taloudellisuutta kovinkaan hyvin. Taloudellisella kun tarkoitetaan ainakin kestävää, tehokasta ja vähäjätteistä, mitä jatkuvaa kvantitatiivista kasvua vaativa järjestelmämme ei todellakaan ole.

On elinympäristömme mielipuolista tuhoamista ylläpitää tällä rajallisella planeetalla järjestelmää, joka tarkoituksellisesti tukee kulutuksen vauhdittamista. Tätä toki lieventää markkinoiden painopisteen siirtyminen aineettomien hyödykkeiden kauppaamiseen. Siltikään emme koskaan pääse eroon raaka-aineiden loputtoman kierrättämisen mahdottomuudesta, emme päihitä termodynamiikan toista pääsääntöä. Kestävän talousjärjestelmän olisi pohjattava olemassa oleviin resursseihin.


Toisaalta ympäristön tuhoaminen voidaan myös saada riittävän luotaantyöntäväksi esimerkiksi verotuksen kautta. Verotus kuitenkin on pakottava tai vähintäänkin hyvin painostava keino, kuten koulutusjärjestelmän kautta tapahtuva kasvatuskin. Koulussa aivopestään kansalaisia mielestäni osittain huonoihin ajatusmalleihin ja verorahoja syydetään moneen täysin käsittämättömään kaivoon. Näen ympäristönsuojelulliset pakkokeinot rankaisevana, mutta välttämättömänä välivaiheena – vähän kuin kapinoineen teinin kotiarestina. Niillä on kiistatta monia hyviäkin puolia, kuten kohtuullisen nopea toteutettavuus. Uskon kuitenkin ihmiskunnan pikkuhiljaa oppivan kantamaan vastuuta ja sen myötä tuntuu tärkeältä suoda ja ottaa myös vapauksia. Vapaa yhteiskunta on luova ja etenevä yhteiskunta.

Ympäristönsuojelu ei ole ensimmäisten joukossa listassa asioista, joista vaikuttaa järkevältä aloittaa vapauksia painottavamman yhteiskuntajärjestelmän kokeilu. Ajankohtaisempi esimerkki sellaisesta on tiedostojen vapaa jakaminen – nykyiset rajoitustoimet ovat kuin tekohengitystä jo kuolleelle dinosaurukselle. Tämä linkittyy myös helppojen ja hauskojen asioiden tekemiseen: jos ilmennät itseäsi innoittavia tekeleitä ja toimia, luultavasti koet niiden levittämisen hyvin arvokkaaksi.

Toisinaan mietin, onko minulla taipumusta haukata niin sanotusti liian isoja paloja ja pitää itsestäänselvyyksinä pienempiä. Onko mitään järkeä alkaa hahmotella laajaa kulttuurin ja talousjärjestelmän muutosta. Kannattaisiko mieluummin keskittyä puhumaan vaikka erilaisista päästöverotusmalleista ja pikkuhiljaa alkaa miettiä, että entä sitten ne poistot. Nämäkin kun jo ovat nyky-yhteiskunnalle suuria kysymyksiä, vaikka toki niitä monet tällä hetkellä ratkovat.

Olen kyllä hyvin kiinnostunut ja toivon oppivani lisää myös tämän hetken käytäntöä esimerkiksi valtiollisella tasolla painottavista asioista. Kuitenkin suorat poliittiset vaikuttamismahdollisuuteni ovat nyt melkoisen pienet, joten koen suurempaa hyötyä ja nautintoa keskittymällä oman elämäni käytännön piiperryksen lisäksi kanavoimaan ympärilleni mahdollisimman paljon ympäristönsuojelullista inspiraatiota ja motivaatiota. Helpoiten tämä tuntuu onnistuvan, kun asettaa tavoitteet mahdollisimman korkealle.

Mitä maailmoja, mitä mahdollisuuksia

Mitä tahansa teemmekin, emme koskaan tule pääsemään yhteenkään paratiisiin, vaikka ne ovatkin kieltämättä tienviittoina toimivia. Niin kauan kuin on liikettä, tulee olemaan ristiriitoja. Ainoa pysyvä asia on muutos. Tähän dogmiin suhtaudun hyvin fanaattisesti.