Kasaan palasteltua eli osa III

Näiden kakkososan kaikkien huimien innovaatioden jälkeen ei kai lopulta kuitenkaan opittu tekeen joitain yhteiskunnan kestävyyden ja hyvinvoinnin kannalta melkosen olennaisia valintoja. Esimerkiksi et no onkos meist nyt kumpi tärkeempi: jokaisen ihmisarvo vai alati lisääntyvä materialistinen vauraus. Käytännössä kehitysvaihtoehdot taitaa olla seuraavanlaiset:

1. Materialistinen vauraus +, Eettinen universalismi -
2. Materialistinen vauraus -, Eettinen universalismi +
3. Materialistinen vauraus +, Eettinen universalismi +

1. vaihtoehto on kyyninen ja moderni. Nykyään tilanne on aika pitkälti 1. vs. 2., jota taas vois puolestaan kutsua solidaariseksi.

3. vaihtoehto on siinä mielessä kiehtova, että varsinkin 90-luvulla se oli kestävä kehitys -ajattelun myötä kovinki suosittu. Nykyään sen valitsevinaan olevat on yleensä joko ylenmääräsiä tekno-optimisteja (aina löytyy uus tekninen ratkasu kaikkiin ongelmiin) tai itsepetoksellisesti haluttomia valitsemaan.

Wallgren sano, jotta on mielestään hyvin pelkurimaista ja epäkypsää väittää moisen kulttuurisen fantasian olevan todellinen vaihtoehto. Ite en ihan tohon lähe, mut ohan se kestävä kehitys ideana aikamoista paskaa ollut kokonaisuudessaan silti.

Kulttuurimuutos ei oo sinänsä ongelma, kulttuurithan on aina muuttunu ja muuttuu jatkuvasti. Ei vaikuta ylivoimaselta haasteelta oppia pois tästä harvinaisesta ajattelutavan kokonaisuudesta. Kulttuurimme paras anti must toteutuu muutenkin niin valtavan paljon paremmin, kun materialistista vaurautta ei pidä niin tärkeenä.

Vaihtoehto 2. ei siis uhkaa sun tai mun hyvää elämää, se ei oo ongelma vaan mahollisuus.

 

Palottelen modernia länsimaista kulttuuria ja sit syytän sitä mm. liiallisen palottelun aiheuttamasta ympäristökriisistä osa II

Jatkoa ekasta osasta.

Mitä siis on moderni kulttuuri? Tässä pala palalta varsinki ympäristön kannalta olennaisia, ei tosin välttämättä yksinään täysin ennen näkemättömiä ihanteita ja välineitä, joihin kulttuurimme sitoutuu. Kokonaisuutena nää kasautuu huikeen uudenlaiseksi kulttuurin muodoksi.

Antiikin ajalta:

1. Raha
Kommunikaatioväline, tuo yhteen ja sitoo tehokkaasti ihmisiä. Häivyttää osapuolten erityisiä piirteitä ja monesti lisää moraalista sokeutta.

2. Järki
Kreikkalainen valistus, logos. Syntyy tieteellisen tutkimuksen idea. Kun sitoudumme järkeen, asiat muuttuvat paremmiksi ja paremmiksi.


3. Eettinen universalismi
Ihmishenki on arvokas ja kaikki ihmiset saman arvoisia.

4. Demokratia
Tasa-arvoisten ihmisten yhteistä itsemääräämistä. Yhdessä säädetyt lait lisäävät vapautta.


Kristillistä:

5. Lähetyskäsky
Paavali: Meillä on jotakin, mitä ilman kukaan ei voi elää. Modernin uskon levittäminen on ollut vielä aika rutosti kattavampaa ja radikaalimpaa kuin kristinuskon vieminen.


Tässä vaiheessa moderni länsimainen kulttuuri oli viel jokseenkin aisoissa, sen kuutisen prosenttia väestöstä.


Uudella ajalla:

6. Individualismi
Uusi vastaus ikiaikaseen kysymykseen elämän tarkotuksesta. Jokaisen ihmisen elämän tarkotus on itsensä toteuttaminen, erilaisen elämän eläminen. Romantiikan aikaan ajateltiin minuuden olevan synnynnäistä, 1800-luvulla sen koettiin olevan tyhjä taulu, johon kukin luo itse itsensä, oman elämänsä taideteoksen.

Kulutus ja markkinoinnin toimivuus perustuu pitkälti juuri tähän korkeaan ihanteeseen vetoavuuteen, ihmisten haluun toteuttaa itseään materian kautta.

7. Uusi aikakäsitys (tässä myös kristillistä vaikutusta)
Syklisestä syntymän, kehityksen ja tuhon prosessista lineaariseen aikakäsitykseen. Kristillisessä perinteessä sisältää Jumalan käsissä olevan alun, jossa ihminen luodaan, ja lopun eli tuomiopäivän. Modernissa käsityksessä etenkin loppu ja hiukan alkukin on yhtä kysymysmerkkiä.

Ilmenee esimerkiksi modernissa politiikassa, joka on lähestulkoon tyystin vastuunottoa tulevaisuudesta.


8. Osavaltaisuus
Lisääntyy kokonaisvaltasuuden kustannuksella. Ilmenee etenkin tieteessä: on olemassa tuhottomasti tolkuttoman erikoistuneita tutkijoita ja hyvin harvoja, joilla on koulutusta poikkitieteellisyyden tai etenkään tieteiden välisten synergioiden ymmärrykseen.

9. Jumalan kuolema (isommin 1850 ->)

Ihmisillä ei ole yhteisiä käsityksiä metafyysisestä, uskonnosta tai korkeammasta. Jumalan olemassaolemattomuutta ei ole todistettu, mutta niin ei oo olemassaoloakaan. Toisaalta tiedekään ei ole postmetafyysistä, vaan myös juurikin.

6+7+8+9 Koemme, että tää käsissämme oleva on Totuutta ja siksi näitä eriskummallisuuksia niin hanakasti viemme muuallekin.

10. Vaurauden lupaus
Yltäkylläisyys ja materialistinen helppous ihmisen valmistamassa maailmassa. Jokainen ihminen voi tulla rikkaaksi. Vrt. monien kulttuurien ihannoima askeesi.

Lupausta vauraudesta pidettiin hyvänä hommana suunnilleen 1850-1972 - ajateltiin, että köyhät on se porukka, joiden pitää muuttua tai jotka pitää muuttaa.

1972 ilmestyi Rooman Klubilta kirja Kasvun rajat, jonka myötä laajassa mittakaavassa alettiin oivaltaa, että kaikille ei enää riitä loputtomasti enemmän - yltäkylläisyydessä elävien pitää kohtuullistaa elämäntapaansa.

Seuraamusta ja yhteenvetelyä kolmososassa.

Palottelen modernia länsimaista kulttuuria ja sit syytän sitä mm. liiallisen palottelun aiheuttamasta ympäristökriisistä osa I

Tuos eräs päivä mentiin filsan laitoksen hämärän kellarin seminaarihuoneeseen kuulemaan Thomas Wallgrenin luentoo aiheesta Modernin länsimaisen kulttuurin historiallinen luonne ympäristökriisin selittäjänä. Se oli sen verran mainio ja selkärankainen ja silti etäisesti ajatuksiilietsovan häiritsevä et tähän siitä vähän ja niistä lietsonnan seurauksista.


Pohjalla on monesti aika perimmäinen ja avuttomuudessaankin kiehtova kysymys - MIKSI NYT? Homo Sapiensin voi kai sanoo olleen lajina olemassa miljoonisen vuotta ja viimesen 200 vuoden aikana sen paikka ekosfäärissä on muuttunut tolkuttoman radikaalisti. Miksi nyt?

Toki väestönkasvu selittää osan tästä mut ilmiötä ei voi tyystin käsittää ihmisluontoa tai ihmisen ekologista ulottuvuutta tutkimalla - kyseessä on selkeesti KULTTUURITAPAHTUMA.

Korkeakulttuurin voidaan sanoo syntyneen suunnilleen kymmenen tuhatta vuotta sitten. Niihin aikoihin saimme kyl aikaan paikallisia, aikasempaan verrattuna ihan mittaviakin ympäristöongelmia, mutta vain pienillä alueilla. 500 vuotta sitten Eurooppalainen kasvuyhteisön meininki alkoi olla kohtuu modernia, mutta tän kulttuurin osuus maailmassa oli siinä vaiheessa jotain 6% luokkaa eli melkosen surkuhupainen.

Mut sit, mitä ihmettä? Uus ilmiö: tän yhen kulttuurin ideoiden ja luomusten kokonaisuus pyyhkäsee maailman yli parissa hassussa sadassa vuodessa.

Moniin korviin kiirii uusia jänniä juttui joit kutsutaan muunmuassa valtioksi, rahaksi ja kouluksi. Ne lähestulkoon poikkeuksetta otetaan omaksi.

Tää kulttuuri sisältää valtavasti kontrastia. Sama mylly, joka tuottaa satelliitteja, aiheuttaa päivässä 10000 lapsen nääntymisen nälkään. Valtavaa hyvin- ja pahoinvointia. Ällistyttävää taidetta, aikasempaan verrattuna järisyttävän yksityiskohtaista tiedettä ja monien elämisen perusalueiden kriisejä.

Mitä tapahtu? Miks tapahtu? Minkälaiset kulttuurin ominaisuudet ja keksinnöt yhteen kasautuessaan tuotti näin ennen näkemättömän hyökyaallonlailla vyöryvän kombinaation? Lämpimästi tervetuloa osaan kaksi.

Hyvinvointi lisää vointii

Viimeaikoina oon ite kiehtoutunu tosi paljon hyvinvoinnin hienosäädöllisistä jutuista ja varmaanki sen seurauksena miettiny hyvinvoinnin ja ympäristöheräämisen (puhumattakaan kaikenlaisista muista heräilyistä) yhteyksiä. Tarpeeks huonovointisena ympäristön hyvinvointi ei jaksa pahemmin kiinnostaa. Sitä syö vaikka oman vastasyntyneen lapsensa, jos on tarpeeks nälkä. Tai näin käymisestä ainaki jostain joskus kuulin huhua.


Ja toistepäin myöski tää niinku monesti parhaat, maadotus ja yhteys tuntuu hyvältä ja hyvältä tuntuminen lisää yhteyttä.


Mikä muu lisää hyvinvointia? Uteliaisuus, joka pakottaa etsiin toimivuutta. Mikä käytännössä?


Yksilöllisen systeemitason outputti ja inputti.


Mitä mä tuon ulos musta, mitä teen? Oonko sitä mitä haluun olla, teenkö just niit juttuja joit eniten palavasti hingun? Oonko ihan huiman innoissani mahollisuudest olla täs ja tää ja koittaa mennä tonne ja sit sinne? Rakastanko toimijoita joit ilmennän?


Mitä mä laitan sisään muhun? Onkse hyvää, maistuuks, tuntuuks, inspiroiks, opettaako, viekö tohon ja sit siihen suuntaan?


Eikä se riitä. Mulle ei riitä yksilöllinen taso, mut siin tuntuu sijaitsevan perustukset. Ehkä koska se on helpointa hahmottaa. Ehkä koska vaikutukset on päivänselviä. Ehkä koska muualta on hankalaa alottaa.

Siispä nyt sitä sepustusta "miksi"

miks oikeestaan sit suhde ihmisen ja muun luonnon välillä tuntuu musta olennaiselta ja tärkeeltä. Loputtoman kiinnostavalta. Miksi ympäristöongelmat huolettaa mua. Tarkottaako tää sitä etten luota luonnon kykyyn itseorganisoitua mulle käsittämättömilläkin tavoilla.


Nyt tuntuu aikalailla semmoselta, et kääk, mitä oon nyt taas oikeen haukkaamassa kerralla. Parasta just näin. Tähän liittyy niin paljon niin monenmoisia asioita. Annan siis tulla just ne mitä nyt sormieni kautta tekstiksi pulppuaa.


Tai vähät sittenki turhista mutkista. Pohjimmillaan vahvasti niin, et kaikki käy. Mulle käy hyvin et evoluution eläinkoe nimeltä ihminen loppuu. En vastusta. Must on ihan okei, jos vetästään matto meijän omien jalkojen alta. Must on okei myös, jos ihmiskunnan mukana täältä häipyy liuta muitakin elämänmuotoja.


Tän vahvan vastustamattomuuden lisäksi on selvää, et kannustan ihmisen ja muiden muotojen eloa. Kannustan kädet ojossa huutaen, naurettavan iso fanitushattu päässäni, vuvuzela hampaiden välissä. Äänestän monimuotosuuden ja jatkuvuuden puolesta.


Mut miks, miks näin. Hahhah. Enköhän voi muutakaan. Tuntuu liian oikeelta ja innostavalta tehdäkseni muunlaisesti. Oon olemassaoloo ja rakastan. Tää kulkee mun läpi.


Niin joo ja tuntuu myös inhimillisen, analyyttisen, matemaattisesti lahjakkaan (:D) mieleni mukaan loogisesti järkevältä näin.

Ympäristö ympärilläni?

Selvennyksen kurottelua siihen, mitä ympäristöllä tarkotetaan.

Ympäristö saa kai aika monien korvien välissä painostavia kuvia aikaseksi, niin usein sitä viime vuosikymmeninä on käytetty merkitsemään jonkinlaista katastrofien ja tuhon näyttämöä. Toisaalta ihmisillä onneks tuntuu olevan myös luontainen taipumus fiilistellä ympäristöään. Harva katsoo erikoisen hohtavaa auringonlaskua tai karhun raatelemaa hirveä hätkähtämättä. Ympäristömme on valtavan kaunis, luonto on valtavan kaunis.


Mikä sitten on luonnon ja ympäristön ero? Miks me ollaan vaihdettu kielenkäytössämme luonnonsuojelu ympäristönsuojeluksi? Kannattaisko sitä käsitettä vieläkin tarkentaa?

"Ympäristön" käyttö "luonnon" sijasta korostaa näkökulmaisuuttamme. Emmehän suojele luonnon kokonaisuutta, sehän olis jo lähtökohtasesti naurettavan absurdia. Emmekä edes tasa-puolisesti sen osia sieltä täältä. Kaikki ympäristötoimemme on voimakkaasti sidottua inhimilliseen näkökulmaamme ja sitä kautta arvoihimme.

Luonnon taipumukset, sisältäen omat inhimilliset taipumuksemme, heijastuvat kaikkeen, mitä teemme. Taipumus säilymiseen, leviämiseen, kauneuteen, itsetietoisuuteen, uteliaisuuteen, kuvailuun, rakkauteen ja niin edespäin.

Useimmiten priorisoimme luonnostaan ensimmäiseksi itsemme ja jälkeläisemme. Muut lajitoverimme tuntuvat tärkeämmältä kuin muut elämänmuodot. Loppuja elollisen ja elottoman luonnon osia suosimme tai sorsimme esimerkiksi hyödyn, söpöyden, ällöyden, tuttuuden ja symboliarvojen perusteella. Pyrimme muokkaamaan elinympäristöämme aina vaan edullisemmaksi.

Itsetietoisen mielemme avulla voimme rajata ymmärryksemme minuun ja ympäristöön. Tajuamme minämme olevan loputtoman riippuvainen ympäristöstä. Hapenpuute tappaa minuuteissa.


Kuitenkin joku tässä jaossa mättää.

Kävelen metsässä, koen puiden oksissa tuulena suhisevan ilman selkeästi ympäristönä, jonain joka ei ole minua. Hengitän syvään. Ilmavirta ja sen mukana happimolekyylit kulkevat ensin avonaiseen suuhuni, onko se vielä ympäristöä? Happi kulkee yhä syvemmälle, keuhkoputkiin. Keuhkoni pullistuvat. Onko ilma siellä vielä ympäristöä? Keuhkorakkulassani diffuusio kuljettaa happimolekyylin ohuen solukerroksen läpi hiussuoneeni. Onko vielä? Veren punasolujen hemoglobiini kuljettaa happimolekyylin kävelyäni mahdollistamaan reiden lihassoluuni, jossa se osallistuu energiaa soluni käytettäväksi vapauttavaan reaktioon. Vielä?

Yksiselitteistä rajaa tuntuu mahdottomalta vetää. Kyse on jatkumosta. Olemme totaalisessa vuorovaikutussuhteessa muun luonnon kanssa. Olemme pieni laine luonnon virtaavassa vuorovaikutuksessa itsensä kanssa, luonnon itseorganisoitumisessa.

Tästä on myöhemmin hyvä jatkaa siihen, miks oikeestaan sit suhde ihmisen ja muun luonnon välillä tuntuu olennaiselta ja tärkeeltä. Loputtoman kiinnostavalta. Miksi ympäristöongelmat huolettaa mua. Tarkottaako tää sitä etten luota luonnon kykyyn itseorganisoitua mulle käsittämättömilläkin tavoilla.

Alku

Onko maailma rakeinen? Ei (pelkästään), mut me nähään lähinnä ne pikselit, ne palikat, joihin katsotaan. Ne palikat, joihin halutaan katsoa ja etenkin ne palikat, joihin ollaan totuttu katsomaan.

Miksikö aloin kirjottamaan tätä? Aloin, koska haluun oppia kokonaisvaltasuudesta ja eheydestä. Haluun oppia systeemeistä ja kaaoksesta. Irtikytkennöistä ja uudelleenkytkennöistä. Vähän kaikenlaisesta semmosesta. Voi vaikuttaa, että "vähän siitä sun tästä". Sekavaa hölynpölyä.

Niin, haluun oppia sekavasta hölynpölystä. Haluun oppia ymmärtään sekavaa hölynpölyä. Yhdisteleen pölyhiukkasia eri tavoin ja näkeen niistä syntyviä muotoja.

Koska silt tää tuntuu, hölynpölyltä. Me eletään maailmassa, jossa on tolkuttomasti inspiraatiota, älykkyyttä ja karismaa. Viisautta. Valtavasti eri alojen ja alattomiakin ihmisiä, jotka vie kaikkee huimaa vauhtia eteenpäin. Kaikenlaisiin suuntiin, usein eri suuntiin. Tai samaan suuntaan eri keinoin. Me eletään informaatiovallankumouksen ja niinno sitä myötä vähän kaikenlaisten vallankumousten maailmassa.

Liikutun tästä kaikesta usein niin, et alan itkee ja vatsanpohjasta kuplii vastustamatonta hymyä.

Sit välillä töksähtää. Meillä on kaikki tämän huikeen maailman nerot ja keinot. Ja sit meil on ympäristökriisi, talouskriisi, ravintokriisi ja niin edelleen. Meillä on kehittynyttä lääketiedettä, joka ei ota hoitoyrityksissään välttämättä huomioon ravitsemuksen perusteita. Meillä on ravitsemustietosuudesta ja sen levittämisestä kiinnostuneita, jotka silti pyrkii eristäytymään suuresta osasta nykystä yhteiskuntaa. Esimerkkejä on paljon. Yhteys vois olla sulavampi.

Uskon et yks merkittävä kompastuskivi siihen, miks ei olla vielä edelleenkään onnistuttu minimoimaan kärsimystä ja maksimoimaan nautintoa tässä maailmassa, on liiallinen erikoistuminen. Uppoominen niin syvälle omaan näkökulmaan, et kaikki muu hukkuu, häivyttyy, muuttuu taustan pikselimössöksi.

Mä haluun luoda yhteyksiä asioiden välille. Tai en yhteyksiä, koska ne on jo, mut haluun luoda huomionkiinnitystä yhteyksiin asioiden väleissä. Haluun häivyttää tiukkoja rajoja, korostaa jatkumoita.

Erityisesti mua kiinnostaa yhteys ihmisen ja ympäristön välillä. Siihen tää kaikki tuntuu aina palaavan, siinä kuroutuu yhteen kokonaisvaltasimmat polut. Mutta siihen suhteeseen tuun palaamaan vielä monen monituista kertaa.

Leikin mieluusti yliopiston kanssa, leikin mieluusti kenen kans vaan, joka tuntuu hyvältä ja antaa mulle semmosta tai työkaluja semmoseen, jota tahdon. Tehokkaimmin, nautinnollisimmin. Niin, yliopistokin pystyy siihen.



Huh, ajatukset tuntuu nyt tosi mutkaisilta, kiemuraisilta ja keskeneräsiltä. Just siks on hyvä niitä tähän polulle ripotella tarkasteltaviksi ja tallattaviksikin. Just siks matkustan ja opin ja eheydyn ja matkustan ja opin ja yhteytän. Jakaminen ja opettaminen on tehokkainta oppimista.